Hyppää sisältöön

Anoukin työharjoittelu innovaatiotiimissä kasvatti sekä kasvitieteilijän että yrityksen osaamista

15 lokakuun, 2024

Kasvitieteen maisteri Anouk Meijers suoritti neljän kuukauden työharjoittelujaksonsa Kekkilä-BVB:n innovaatiolaboratoriossa Venlossa Alankomaissa. Harjoittelupaikan saamista Anouk pitää onnenpotkuna, sillä hän on aina ollut kiinnostunut maaperästä ja kasvualustoista. Uuden iloisen yllätyksen Anouk koki, kun hänelle tarjottiin harjoittelun jatkoksi työtehtävää yhtiön tuotehallintatiimissä.

Anouk Meijers kertoo, että työharjoittelukokemus Kekkilä-BVB:ssä oli mielenkiintoinen, sillä hän oppi paljon kasvualustoihin keskittyvien kokeiden tekemisestä kevään ja kesän 2024 aikana. Kekkilä-BVB:tä hänen kokeensa ovat auttaneet kehittämään uusia kasvualustoja, jotka auttavat parantamaan kasvua.

”Päätehtäväni harjoittelun aikana oli testata kasvualustojen vedenpidätyskykyä parantavia tuotteita. Tein kyllästyskokeita, joissa upotin kasvualustalla täytettyjä renkaita 24 tunniksi veteen ja mittasin renkaiden painon, kun ne otettiin pois vedestä sekä sen jälkeen säännöllisin väliajoin. Kokeen avulla selvitin miten paljon kosteuspitoisuus laski tietyssä ajassa. Se kertoi testattujen kasvualustojen vedenpidätyskyvystä. Lisäksi suoritin täydentäviä kokeita testatakseni tuotteiden vaikutusta pH-arvoon, sähkönjohtavuuteen ja fytotoksisuuteen.”

”Innovaatiotiimi tarjosi minulle paljon tukea ja ohjausta harjoittelun aikana. Meillä oli viikoittaisia tapaamisia tutkimusesihenkilöni Roxanne van Rooijenin ja muiden innovaatiotiimin tutkijoiden kanssa. Näissä tapaamisissa sain hyvää palautetta, mikä auttoi minua paljon kokeiden järjestämisessä ja tiedon jäsentämisessä. Tiimin ilmapiiri oli todella hyvä. Tunsin olevani tervetullut ja sain ympärilleni mukavan työympäristön koko harjoittelun ajaksi.”

Työ, jolla on tarkoitus

Työharjoittelun jälkeen Anouk yllättyi positiivisesti kun hänelle tarjottiin Kekkilä-BVB:stä jatkoa, tällä kertaa tuotepäällikön tehtävissä. Syksyllä 2024 hän aloitti innoissaan uudessa roolissaan ja kokee nyt, että on hienoa laajentaa osaamistaan ihan uudella alueella. Ero tutkijan työhön näkyy siinä, että tuotehallinnassa työskentely on dynaamisempaa ja sidosryhmät laajemmat.

Nykyisessä tehtävässään Anouk toivoo, että voi vaikuttaa myönteisesti vähittäismyyntiin menevien kasvualustojen tuotehallinnassa ja auttaa tiimiään myös kasvitieteellisen taustansa avulla. Laajempana tavoitteenaan hän haluaa tehdä työtä, joka motivoi häntä ja jolla on myös jokin yhteiskunnallinen tarkoitus. Kekkilä-BVB:ssä hän näkee positiivisena sen, että yhtiö ei ole jämähtänyt paikoilleen, vaan kehittää jatkuvasti uusia kasvualustavaihtoja, joissa turve korvataan osittain uusiutuvilla materiaaleilla.

Kolme lyhyttä kysymystä

Koulutuksesi?

Olen suorittanut soveltavan biologian kandidaatin tutkinnon HAS Green Academyssa ja kasvitieteen maisterin tutkinnon Wageningenin yliopistossa, molemmat Alankomaissa.

Elämäsi ennen Kekkilä-BVB:tä?

Tein yliopiston maaperäbiologian ja -kemian ohjausryhmissä gradua, joka käsittelee humushapon supramolekulaarirakenteen hajoamista pienimolekyylisten orgaanisten happojen avulla.

Elämäsi työn ulkopuolella?

Ulkoilen paljon, opiskelen espanjaa ja katson mielelläni jalkapalloa. Suosikkijoukkueitani ovat Ajax ja VVV Venlo. Lempiharrastuksiini lukeutuvat myös musiikin kuuntelu ja tv-sarjojen katsominen.

 

Etsi